Jäsenyritykset ja yhteistyökumppanit

Forum Virium Helsinki -yhteisön jäsenkunta on monipuolinen. Se koostuu yksityisen ja julkisen sektorin toimijoista, pienistä ja hyvinkin suurista toimijoista. Toiminnan perustavoitteena on tuoda erityyppiset toimijat yhteen hanketoiminnan merkeissä ja synnyttää näin uusia palveluja.

Forum Virium Helsingin vetureita ovat yritykset, jotka olivat mukana perustamassa yhteisöä. Julkissektorilta Helsingin kaupunki on Forum Virium Helsingille tärkeä jäsenorganisaatio. Hankeyhteistyötä on tehty esimerkiksi Helsingin kaupungin terveyskeskuksen, matkailu- ja kongressitoimiston, talous- ja suunnittelukeskuksen, kaupunginkirjaston sekä Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän kanssa. Helsingin kaupunki on myös Forum Virium Helsingin taustalla olevan Radio- ja televisiotekniikan tutkimus RTT Oy:n omistaja. Yhteisössä on jäseninä yrityksiä myös pk-sektorilta.

Oman jäsenistön lisäksi Forum Virium Helsingillä on hanketoiminnassaan mukana kattava verkosto muita yhteistyökumppaneita erityisesti pääkaupunkiseudulta, joista esimerkkeinä ovat muiden muassa Culminatum Innovation, Greater Helsinki Promotion ja Helsinki Living Lab -verkoston jäsenet. Forum Virium Helsinki työskentelee yhteistyössä myös työ- ja elinkeinoministeriön sekä Aalto-yliopiston ja muiden korkeakoulujen kanssa.

Veturiyritykset

Elisa

Elisa on kansainvälinen viestintäpalvelujen tuottaja. www.elisa.fi 

elisa_logo

Nokia

Nokia on maailmanlaajuisesti toimiva langattoman viestinnän yritys. www.nokia.fi

nokia_logo

TeliaSonera

 TeliaSonera tarjoaa verkkoyhteyksiä ja televiestintäpalveluja. www.teliasonera.fi

TeliaSonera_logo

Tieto

Tieto tarjoaa tietotekniikka-, tuotekehitys- ja konsultointipalveluja Pohjoismaissa sekä tietyissä segmenteissä myös globaalisti. www.tieto.fi

tieto_logo

Veikkaus 

Veikkaus on suomalainen rahapeliyhtiö. www.veikkaus.fi

veikkaus_logo

Yleisradio

Yle on suomalainen julkisen palvelun viestintäyhtiö. www.yle.fi

yle_logo

 

Kumppaniyritykset 

Digita

Digita on langattomien viestintäverkkojen verkko-operaattori sekä tietoliikenneverkkojen ja verkkoinfrastruktuurin kehittäjä Suomessa. www.digita.fi

digita_logo

Itella

Itella-konserni on kansainvälinen palveluyritys, joka on erikoistunut asiakkaiden tieto- ja tuotevirtojen hallintaan. www.itella.fi

itella_logo

Logica 

IT-palveluyritys Logica tarjoaa konsultointipalveluja asiakkaidensa toiminnan ja palveluiden kehittämiseen ja ulkoistamiseen sekä integroi tietojärjestelmiä. www.logica.fi

logica_logo

SOK 

Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK kuuluu S-ryhmään.  SOK toimii osuuskauppojen keskusliikkeenä ja tuottaa niille hankinta-, asiantuntija- ja tukipalveluita. www.sok.fi

sok_logo

 

Julkishallinto

Helsingin kaupunki

Helsinki on Suomen pääkaupunki ja Helsingin seudun noin 1,3 miljoonaa asukasta ja 738 100 työpaikkaa käsittävän talousalueen keskus.  www.hel.fi

Hki_logo

Finnvera

Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö. Se tarjoaa asiakkailleen lainoja, takauksia, pääomasijoituksia ja vientitakuita. www.finnvera.fi

finnvera_logo

Sitra

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto, joka edistää yhteiskunnan hyvinvointia eduskunnan valvonnassa. www.sitra.fi

sitra_joo

Tekes 

Tekes on yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tutkimus- ja kehitysprojektien ja innovaatiotoiminnan rahoittaja ja aktivoija. www.tekes.fi

tekes_logo

TIEKE

TIEKE eli Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus palvelee suomalaisen tietoyhteiskunnan kehittämisessä. Se on riippumaton verkostojen rakentaja, jonka jäsenet ja yhteistyökumppanit edustavat laajaa kirjoa eri toimijoita. www.tieke.fi

tieke_logo

VTT

VTT on Pohjois-Euroopan suurin soveltavaa tutkimusta tekevä organisaatio, joka tuottaa monipuolisia teknologia- ja tutkimuspalveluja sekä kotimaisille että kansainvälisille asiakkailleen, yrityksille ja julkiselle sektorille. www.vtt.fi

vtt_logo

Pk-yritysjäsenet 

Adage

Adage on erikoistunut käytettävyystutkimukseen ja käyttäjäkeskeiseen suunnitteluun. www.adage.fi

adage_logo

ConnectedDay

ConnectedDay on päiväkodeille ja lasten vanhemmille suunnattu yhteisöpalvelu. www.connectedday.com

connectedday_logo

Futurice 

Futurice  on mobiililähtöisiin palveluihin sekä asiakasprojekteihin erikoistunut yritys. www.futurice.fi

futurice_logo

Idean 

Idean tarjoaa käyttäjälähtöistä käyttöliittymäsuunnittelu- ja tutkimuspalveluja. www.idean.fi

idean_logo